Anttolan latujen kunnossapito uudelle toimijalle

Mikkelin kaupungin liikuntapalvelut on tehnyt hoitosopimuksen Anttolan latujen hoidosta Tmi Junttanen JVA kanssa, kertoo Mikkelin liikuntapalveluiden ulkoliikuntapaikoista ja reiteistä vastaava Jari Turunen.

Talvella tullaan kunnostamaan seuraavat ladut: Anttolan urheilukentän valaistu latu 1,2 km, Hallavuoren valaistu latu 3,4 km sekä koulun välituntilatu 0,4 km ja jäälatu satama-Taipaleenlahti 6,5 km jäätilanteen niin salliessa.

Jos latujenhoitoon tulee käyttäjiltä kysymyksiä tai toiveita, niin yhteyttä voi ottaa Jari Turuseen puh. 044 7942160 tai jari.turunen@sivistys.mikkeli.fi

Huom! Vkolla 48 ladut hoidetaan Mikkelin kaupungin työntekijöiden toimesta.

Jatka lukemistaAnttolan latujen kunnossapito uudelle toimijalle

Joulun valot syttyvät Anttolaan

Anttolan pääväylälle on asennettu jouluvalot. Kaikkiaan valoja on lyhtypylväissä kymmenen ulottuen Anttola-talon tienhaarasta entisen työventalon kohdalle.

Anttolan jouluvalot on hankkinut Anttolan aluejohtokunta. Päätös tehtiin lokakuun kokouksessa, jotta valot ehditään saamaan täksi jouluksi. Aluejohtokunnan hankinnoissa pitää odotella kolme viikkoa pöytäkirjan tarkastuksen jälkeen ennen varsinaista hankintaa. Jouluvalojen hankintaa oli suunniteltu jo edellisessä aluejohtokunnassa vuosi sitten joulukuun aikana.

Joku ehkä saattaa tunnistaa nämä Anttolaan asennetut valot. Ne olivat aiemmin Mikkelin torin ympärillä joulumieltä tuomassa.

Anttolan torin joulukuuseen jouluvalot sytytetään perjantaina 26.11. Sunnuntaina 28.11. on vielä luvassa Anttolan asukasyhdistyksen järjestämä Anttolan joulunavaus tonttukulkueineen klo 16.30-18. Tässä siitä lisätietoa.

Jatka lukemistaJoulun valot syttyvät Anttolaan

Anttolan sataman Laaninpuiston leikkipaikka avattu

Anttolan satamapuistossa sijaitsevan Laaninpuiston leikkipaikan peruskorjaus on saatu tältä erää päätökseen. Puisto on avattu käyttäjille tällä viikolla.

Kuva: Nina Parkkinen

Uusittuun leikkipuistoon saatiin upeita välineitä, joista löytyy varmasti mieluinen eri ikäisille puiston käyttäjille. Uutena elementtinä leikkipuistoa reunustaa kunnollinen aita, joka tuo turvallisuutta käyttäjille.

Kuva: Nina Parkkinen

Leikkipuistoon on saatu uusien leikkivälineiden lisäksi kaksi pöytäryhmää, joille varmasti on käyttöä. Leikkipuiston peruskorajus on toteutettu Anttolan aluejohtokunnan ja Mikkelin kaupungin yhteishankkeena.

Kuva: Taina Harmoinen

Mikkelin kaupunginpuutarhuri Marko Vuorinen kertoo, että Vanhanpappilantien varressa oleva iso mänty valaistaan vielä erikseen. Tältä osin korjaus vielä jatkuu, kun tilatut valaisimet saapuvat.

Anttolan aluejohtokunta järjestää marraskuun loppupuolella Laaninpuiston leikkipaikan viralliset avajaiset.

Jatka lukemistaAnttolan sataman Laaninpuiston leikkipaikka avattu