Anttola esille valokuviin

Missä otan valokuvan, jossa näkyy, että olen Anttolassa? Somessa julkaistut kuvat Anttola yhteydellä tuovat Anttolalla näkyvyyttä. Kuvat muistetaan ja niihin kiiinnitetään huomiota. Tästä syystä Anttolan aluejohtokunta hankki Anttolaan valokuvakehyksen, joka sijaitsee kirkonkylällä satamapuiston ja laitureiden välisessä portaikossa.

Anttola-valokuvakehyksestä avautuu näkymä Anttolan satamaan. Kuva: Taina Harmoinen

Valokuvakehyksen paikka määrittyi monen tekijän summana. Paikan pitää olla keskeinen Anttolassa matkailevan kannalta. Valokuvakehyksen muotojen tulee olla turvallisia eikä kehyksestä saa olla haittaa alueen ylläpidolle ja kulkijoille. Useamman vaihtoehdon jälkeen päädyttiin satamapuistoon ja nykyiseen paikkaan.

Anttolan valokuvakehyksen suunnitteli ja valmisti anttolalainen muotoilija Alexander Palme. Kuva: Taina Harmoinen

Anttolan aluejohtokunta tilasi valokuvakehyksen suunnittelun ja toteutuksen anttolalaiselta Alexander Palmeelta, joka on muotoilija ja taiteen maisteri. Toiveena esitettiin, että Anttolalle tärkeä puu on keskeinen rakennusmateriaali ja Anttola Satamasi Saimaalla teksti ja paljon käytetty logo näkyvät muodoissa.

Pitkään käytössä ollut Anttola Satamasi Saimaalla -teksti on keskeinen osa valokuvakehystä. Kehyksessä tekstielementin muotoon on haettu vaikutteita vanhasta Anttolan logosta. Kuva: Taina Harmoinen

Anttola-valokuvakehys toivottaa satamaan tulijat tervetulleiksi Anttolaan ja satamapuistoon. Kehys mahdollistaa kuvan oton molempiin suuntiin. Kehyksessä on myös valot, jotka valaisevat tekstielementin. Valot toimivat samaan aikaan kuin satamapuiston valaisimet.

Jatka lukemistaAnttola esille valokuviin

Anttolan satamatorille uusia pöytiä

Anttolan satamapuiston viihtyisyyden edistämiseksi torille hankittiin kaksi jykevää pöytäryhmää. Torin myyntipöydät saavat myös uuden ilmeen ja tukevuutta rakenteisiin. Myyntipöytiä kunnostetaan heinäkuun alkupuolella ja ne pyritään saamaan myyjien käyttöön viikonlopuiksi. 😊 Pari pöytää teetetään myös lisää.

Anttolan torin myyntipöydät ovat kaikkien torimyyjien vapaassa käytössä. Ennakkovarauksia ei tarvitse tehdä.

Seuraavia ohjeita noudattamalla pöydistä on iloa pitkäksi aikaa:

▪️ Käyttäjän on suojattava pöytä esim. rasvalta, maalilta tms. lialta, joka voisi pinttyä puupintaan.

▪️Pöytiin ei saa nitoa tai naulata mitään kiinni eikä niihin saa tehdä mitään merkintöjä.

▪️Pöydät tulee palauttaa käytön jälkeen siistittyinä takaisin torin viereen kuusen alle.

Terveisin Anttolan aluejohtokunta

Jatka lukemistaAnttolan satamatorille uusia pöytiä

Anttolan aluejohtokunnan tiedote Anttolan toimijoille

Anttolan aluejohtokunta kokosi tähän anttolalaisia toimijoita koskevia asioita, jotta ne saataisiin mahdollisimman hyvin kaikkien tietoisuuteen. Tiedotamme myös keskeisistä asioista omalla facebook-sivullamme, anttolalaisissa facebook-ryhmissä, anttola.fi-sivuilla sekä perinteisin tolppailmoituksin.

Anttolan kesän 2023 tapahtumat esite – ilmoita oma tapahtumasi

Anttolan aluejohtokunta päätti tehdä Anttolan kesän 2023 tapahtumista yhteisen esitteen. Esitettä jaetaan Anttolan tapahtumissa, Mikkelissä matkailuinfossa sekä mahdollisuuksien mukaan kirkonkylän yritysten toimipaikoissa. Ilmoittakaa mahdollisimman pian, viimeistään 4.5. yhdistyksenne kesän tapahtumat aluejohtokunnan sihteerille Nina Parkkiselle, parkkinennina(at)gmail.com

Kumppanuussopimus aluejohtokunnan kanssa

Anttolan aluejohtokunnalla on käytettävissä noin 14 500 euron vuosibudjetti, josta osa menee vuosittaisiin perustoimintoihin kuten vuoden nuoren anttolalaisen palkitsemiseen, siirtolavan järjestämiseen ja joihinkin pieniin hankkeisiin. Loppu summa on kohdennettavissa aluejohtokunnan toimintasuunnitelman mukaiseen toimintaan kumppanuussopimusten kautta, sillä aluejohtokunta ei enää voi myöntää avustuksia.

Kumppansuussopimuksia tehdään ensisijaisesti sellaiseen toimintaan, josta toimijalle itselleen ei ole taloudellista hyötyä. Kumppannussopimuksesta maksetaan laskuja vastaan toiminnan kulut.

Esitykset kumppanuustoiminnasta ja toiminnan kustannuksista tulee toimittaa aluejohtokunnan puheenjohtaja Taina Harmoiselle 8.5.2023 mennessä sähköpostitse taina.harmoinen(at)gmail.com. Määräpäivän jälkeen aluejohtokunnan valmisteluryhmä käy neuvottelut toimijoiden kanssa sopimuksista. Päätökset tehdään Anttolan aluejohtokunnan kevään virallisessa kokouksessa ma 29.5.2023.

Avustuksia

Mikkelissä kulttuuripalveluiden kohdeavustus voidaan myöntää mikkeliläisille kulttuuritoimintaa harrastaville rekisteröidyille yhdistyksille kertaluontoista toimintaa varten. Kohdeavustus kohdistuu pääsääntöisesti kulttuuritilaisuuksien tuotanto- ja vuokrakuluihin, esiintymis- ja ohjaajapalkkioihin, tiedottamiseen, teknisiin kuluihin ja koulutukseen.

Kohdeavustuksia voi hakea pitkin vuotta. Hakemus on toimitettava viimeistään 30 päivää ennen tapahtumaa tai toimintaa. Lue lisää https://mikkeli.fi/verkkoasiointi/avustukset/kulttuuripalveluiden-avustukset/kulttuuripalveluiden-kohdeavustus-2/

Mikkelin kaupunki myöntää kohdeavustuksia mikkeliläisille yhdistyksille lähinnä kertaluontoisten hankkeiden toteuttamiseen. Kohdeavustusta voidaan myöntää esimerkiksi pienimuotoisiin rakennus- ja korjaushankkeisiin, kiinteiden kalusteiden ja koneiden hankintaan sekä koulutustapahtumien ja muiden vastaavien järjestämiseen. Hankkeilla tulee edistää ja tukea alueen elinvoimaisuutta ja asukkaiden osallistumismahdollisuuksia ja hyvinvointia. Lue lisää https://mikkeli.fi/verkkoasiointi/avustukset/elinikaisen-oppimisen-ja-osallisuuden-tulosalueen-kohdeavustukset/

Hankeavustukset

Yhdistyksilä on mahdollista hakea erilaisia hankkeita esim. Veej’jakaja ry:n kautta. Valtioneuvosto on maaliskuun 2023 lopussa hyväksynyt maaseudun kehittämishankkeiden ja yritysten rahoitusta koskevat asetukset. Pikku hiljaa rahoitushaut saadaan auki, joten nyt on vielä hyvää aikaa suunnitella uusia hankkeita. Tutustu lisää Veej’jakaja ry:n toimintaan https://www.veejjakaja.fi/

Apua hankekehittämiseen ja -suunnitteluun on tarjolla Xamkin JELPPIS-hankkeessa. Kannattaa olla JELPPIS-hankkeen toimijoihin yhteydessä, kun hanketoiminta kiinnostaa. Lue lisää JELPPIS-hankkeesta https://www.xamk.fi/tutkimus-ja-kehitys/jelppis-osaamista_ja_-tukea_hankekehittamiseen/

Testamenttivarat

Mikkelin kaupungilla on ns. testamentti- ja kuolinpesävaroja, joita voidaan käyttää yleishyödyllisiin erikseen määriteltyihin tarpeisiin. Varoja on käytetty ns. osallistuvan budjetoinnin kautta. Kohteina on erityisesti ikäihmisten toimintaa tukevia toimenpiteitä sekä mm. lapsiperheiden hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen. Esitykset aluejohtokunnan puheenjohtaja Taina Harmoiselle, taina.harmoinen(at)gmail.com.

 Anttola-teltta

Aluejohtokunta on hankkinut Anttola-teltan, joka on anttolalaisten toimijoiden lainattavissa. Teltan koko on 3 x 3 metriä. Teltan sijoituspaikka on Anttola-talo, jonka yhteispalvelupisteestä teltta on varattavissa ja lainattavissa anttolalaisille yhdistyksille.

Toinen samanlainen teltta on Anttolan asukasyhdistyksellä. Se on myös hankittu aluejohtokunnan avustuksella ja varattavissa ja lainattavissa anttolalaisille yhdistyksille. Teltta on Kylätalo Nuotta52sadassa, ja sitä voi tiedustella asukasyhdistyksen hallitukselta tai sähköpostitse anttolanasukasyhdistys(at)gmail.com.

Jatka lukemistaAnttolan aluejohtokunnan tiedote Anttolan toimijoille